Jalkaterapia Solbee Oy

Jalkaterapiaa ja jalkojen terveydenhoitoa

Jalkaterapia Solbee Oy on toiminut vuodesta 1993 alkaen Mäntsälässä. Yritys on erikoistunut jalkaterapiaan ja jalkojen terveydenhoitoon.

Selvitämme ammattitaidolla ja asiantuntemuksella, mistä jalkaongelmat kulloinkin johtuvat ja sen pohjalta tehdyn hoitosuunnitelman kautta pyrimme antamaan parhaan mahdollisen avun asiakkaillemme.

Asiakkainamme ovat niin lapset, naiset kuin miehet eri ikäryhmistä. Hoidamme myös kuntien ja sairaaloiden maksusitoumusmääräysten mukaisia jalkasairauksia ja ongelmia.

Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Sinua palvelevat

Arja Vornanen

Arja Vornanen

Jalkojenhoitaja (JulkiTerhikki rek nro 61300459551)

Olen saanut koulutukseni Helsingin IV Terveydenhuolto-oppilaitoksesta, 2,5-vuotiselta jalkojenhoitajalinjalta vuonna 1992. Lisäkoulutuksena minulla on Helsingin Stadian AMK:ssa suoritettuja Avoimen AMK:n jalkaterapiaopintoja 16 ov sekä lyhyitä kurssimuotoisia opintoja vuosien varrella liittyen jalkaterveyteen ja ammatin kehittämiseen.

Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1993.
Teen perusjalkojenhoitojen lisäksi erityisryhmien jalkojenhoitoja, haavojen hoitoja jalkapohjien alueella ja kevennyksiä niihin. Kartoitan alaraajatutkimuksen avulla tukipohjallis- ja kevennystarpeen jalkapohjien kuormitusongelmiin. Pohjalliset valmistetaan käsityönä toimipaikallamme. Lisäksi teen varpaiden yksilöllisiä oikaisijoita silikonista päiväkäyttöön ja matalalämpömuovisia oikaisijoita yökäyttöön. Otan myös sieniviljelyä varten kynsi- ja ihonäytteitä, jotka lähetämme Yhtyneet Medix Laboratorioon. Sisäänkasvavien kynsien oikaisuhoitona käytän hampaiden oikaisussa käytettävää tekniikkaa.

Anne Aho

Anne Aho

Jalkojenhoitaja AT (JulkiTerhikki rek nro 60507390403)

Olen valmistunut lähihoitajaksi Careeria Vantaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinto koulutuksesta jalkojenhoidon osaamisalalta vuonna 2019. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksen Turun aikuiskoulutuskeskuksesta suoritin vuonna 2008. Oppisopimuskoulutuksen sain 2-vuotisena Jalkaterapia Solbee Oy:ssä vuodesta 2006 alkaen.

Toimenkuvaani kuuluvat perusjalkojenhoitojen lisäksi erityisryhmien jalkojenhoidot, tukisukkien mittaus ja tilaus sekä tukipohjallisten että yksilöllisten oikaisijoiden valmistus.

Jalkojenhoitotyön ohella teen myös Jalkaterapia Solbee Oy:n hallintoon liittyviä töitä.

Arvomme

Meille on tärkeää kunnioittaa asiakkaidemme yksilöllisyyttä ja ottaa huomioon heidän erilaiset tarpeensa jalkojen hyvinvoinnin osana ja auttaa heitä parhaalla mahdollisella tavalla jalkaterveydessä osana kokonaisvaltaista terveyden ja hyvinvoinnin tuntemusta. Terveydenhuollon yrityksenä tarjoamme asiakkaillemme puhtaan ja siistin hoitoympäristön sekä steriilit instrumentit, joilla työskentelemme. Meille on tärkeää kantaa vastuumme antamistamme hoidoista sekä valmistamistamme apuvälineistä.

Otamme kiitollisesti vastaan kaikenlaisia palautteita, sillä niistä saamme arvokasta tietoa palvelujemme parantamiseksi ja asiakkaidemme auttamiseen heidän jalkaongelmissaan ja mahdollistamisessa kivuttomaan liikkumiseen.

Palvelut

– Jalkojen perushoidot
– Iho- ja kynsimuutosten hoidot
– Erityisryhmien jalkojenhoidot
– Diabeettisen riskijalan tutkiminen
– Haavahoidot
– Kynnenoikaisuhoidot
– Sieninäytteiden otto
– Biomekaaninen tutkimus
– Alaraajojen toimintaa tukevat terapiat
– Lääkinnällisten hoitosukkien mittaus ja tilaus

TOIMIALAAMME OVAT MYÖS:

– Ihoon liimattavat/puettavat kevennykset
– Haavakevennykset
– Kevennyspohjallisten valmistus
– kantaluupiikin kevennykset
– Korjaavien ja suojaavien silikoniortoosien valmistus
– Tukipohjallisten valmistus
– Jalan teippaukset

Hinnasto

Terveydenhoidolliset työt ALV 0%

Muut ALV 24%

Takuu kaikkiin töihin 3kk

Jalkojenhoito

75min 82,00€
60min 72,00€
45min 62,00€
30min 52,00€

Lasten tukipohjalliset kengänkoko 35>

Lämpömuokattavat 205,00€

Aikuisten tukipohjalliset

Lämpömuokattavat 250,00€

Tukisukkien mittaus ja sovitus (Ei sisällä sukkia)

Reisipituus 45,00€
Polvipituus 35,00€

Erikoishoitoihin lisätään aikaveloitus

Kynnenoikaisu 45,00€
Sieniviljely 50,00€
Oikaisijat alk. 20,00€
Peruuttamaton aika 35,00€

Kuvagalleria

Ota yhteyttä!

5 + 2 =